Laadukkaita kuljetuksia yli 20 vuotta

Yrityksemme tarina alkoi vuonna 1999, kun Arvo Pouttu tarjosi meille ensimmäistä karjakuljetusautoa ajoineen. Itsensä työllistäminen ja kuljetusala kiinnostivat, joten yritys perustettiin ja ensimmäinen karja-auto lähti liikenteeseen Janne Paavolan ohjastamana 1.7.1999.

 

Toimintaa alettiin kehittää ja nopeasti palkattiin myös lisää työntekijöitä kasvavan yrityksen tarpeisiin. Koska omistajilla oli vankka kokemus myös kansainvälisistä kuljetuksista, liiketoiminta laajeni ulkomaan liikenteeseen jo vuonna 2000. Tällöin hankittiin ensimmäisen thermokuljetuksiin suunniteltu puoliperävaunuyhdistelmä. Kalustomäärän kasvaessa ja toiminnan laajentuessa yritykselle rakennettiin omat toimitilat Kaustiselle vuonna 2006.

 

Yrittäjien kokemuksen ja kiinnostuksen vuoksi liikenne on alusta saakka suuntautunut erityisesti Pohjois-Suomeen ja Pohjois-Norjaan. Pohjoisen luonto ja sääolosuhteet vaativat sekä kalustolta että kuljettajilta paljon, mutta myös tuovat työhön vaihtelua ja mielekkyyttä. Kun aikataulut antavat myöden, saattavat kuljettajamme myös valloittaa pohjoisen tuntureita ja vuoria.

 

Yrityksen perustamisesta saakka toimintamme on perustunut luottamuksellisiin, pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin sekä ammattitaitoisiin työntekijöihin, joista monet ovat kulkeneet matkassamme jo yli vuosikymmenen ajan. Kalustomäärä ja liiketoiminta ovat ajan saatossa kasvaneet merkittävästi ja tänä päivänä meillä on merkittävä jalansija pohjoisen kuljetuksissa. Toimimme yli 40 rautaisen ammattilaisen voimin tarjoten asiakkaillemme luotettavia ja vastuullisia logistiikkapalveluita.

 

Aivan kuten vuonna 1999, myös tulevaisuudessa haluamme jatkuvasti kehittää toimintaamme kannattavasti ja vakavaraisuudesta huolehtien. Vuonna 2019 yrityksemme toimintajärjestelmälle myönnettiin laatusertifikaatti (ISO 9001, ISO 14001, ISO 45001). Sitoutumisestamme kestävään kehitykseen kertovat myös yrityksemme arvot: vastuullisuus, paikallisuus ja ympäristö. Haluamme tuottaa kuljetuspalveluitamme alan säädöksiä noudattaen, lähialueen kuljettajia ja yrittäjiä työllistäen sekä ympäristöä huomioiden.